Hieman historiaa

BARDIT oli hyvin suosittu kotimainen lauluyhtye, jolla oli runsaasti ystäviä ympäri maata ja jonka genre on akustinen folk-/laulelmamusikki - jossa oikeat ihmiset soittavat oikeilla soittimilla eli on kitarat, viulu, banjo, mandoliinit, puuhuilut, piano, kontrabasso, monenmoiset rytmittimet… - ja joka käyttää maamme laululyriikan parasta antia mm. Aale Tynnin, Oiva Paloheimon, Einari Vuorelan, Kaarlo Sarkian ja Larin-Kyöstin runoja. Sävellystyö on sata prosenttisesti yhtyeen omaa eli säveltäjinä ja sovittajina ovat yhtyeen pojat: Ilmo Häkkinen, Seppo Nurminen ja Keijo Kupiainen. Melodiat ovat kauniita, tarttuvia, koskettavia ja yksinkertaisia ja jäävät helposti mieleen – niitä pystyy jopa viheltämään! Erikoisesti bändin ihanien naissolistien Eila Erosen ja Riitta Hurmolan duetot ovat todella upeaa kuunneltavaa!

Yhtye toimi aktiivisesti keikkaillen ja konsertoiden ympäri Suomea -  Hangosta Ivaloon - vuosina 1971-1978, ja esiintyi lukuisat kerrat TV:ssä lähinnä TV2:lla ja MTV:ssä, teki monia radio-ohjelmia Yleisradiolle ja sai jopa pitää oman konsertin Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla 1974. Olimme myös yhteisillä keikoilla Pihasoittajien ja Hectorin Cumuluksen kanssa ja mukana perustamassa Sepän Soitto-tapahtuman Mäntsälään.

Yhtye levytti singlen 1972 (Paimenet/V.A.Koskenniemi ja Lapsen lailla/Hilja Haahti) sekä LP-levyn Hovirunoilija 1975 (EMI). Bardien ehkä tunnetuin kappale on Lähtevien laivojen satama - säv. Ilmo Häkkinen, sanat Oiva Paloheimo. Se soi aikanaan erittäin paljon radiossa ja siitä on tehty vuosien mittaan useampia sovituksia.

….ja sitten tätä päivää

Tämä Bardit-projekti alkoi viime elokuusta aika vaatimattomasta ajatuksesta: Eila (Eronen) ja minä halusimme jättää lapsillemme CD-levyn muistoksi siitä, mitä sitä on aikanaan tullut tehtyä. No, eipä aikaakaan, kun olimme tilanteessa, että – äähh, mitä turhia, laitetaan saman tien koko valtakunnan levitykseen kaikille ystävillemme – ja tässä sitä ollaan: tupla-CD, jonka äänimaailma on masteroitu 70-luvulta 2010-luvulle legendaarisella Finnvox-studiolla! Boxin toisena levynä on liveitaltiointi vuodelta 1978 Bardien jäähyväiskonsertista.

Tälle musiikille saatu myös nettilisenssi TEOSTOlta ja  valittuja kaapaleita voi kuunnella esim. YouTubessa,iTunesissa ja Facebookissa Bardit-sivulla - ja muuallakin netissä! Haen myös levylle radiosoittoja useammalta kanavalta.

Joten tässä tämä nyt on – toivottavasti nautitte ja kerrotte tästä eteenpäin ystävillenne ja tuttavillenne jne.! Toivon tietysti levylle menestystä markkinoilla ja paljon myös uusia ystäviä – vanhoista puhumattakaan!

 Tuottaja: Harry Koski - Levymerkki Harrysound